Perlsiä, Ericksonia ja Satiria mallittaessaan Bandler ja Grinder käyttivät ’deep trance identfication’ -prosessia, jossa samaistutaan kokonaisvaltaisesti mallitettavaaan henkilöön. Lapset tekevät roolileikeissään ihan samaa. Neljä tai viisi vuotiasta lasta voi olla vaikea saada seisomaan paikoillaan pitempään, mutta jos se tehdään roolileikkinä, onnistutaan usein paremmin: ”Leikitään, että sinä olisit kaunis patsas ja me muut tultaisiin katsomaan sinua.” Roolileikeissään lapset muuttuvat kokonaan niiksi hahmoiksi, joita esittävät, on leikki sitten ’kotia’, ’koulua’, ’kauppaa’ tai jotain muuta. Samaistuminen on täydellistä, koko kehollista tai pikemminkin koko kehomielellistä. Sama jatkuu roolileikki- vaiheen jälkeenkin aina kun meillä on jokin esikuva, idoli tai ylipäätään, kun arvostamme jotakin ihmistä. Kun laulaja Ray Charles mallitti Nat King Colea, hän ”hengitti Colea, söi häntä, joi häntä ja maistoi häntä yötä päivää”.
Steven Gilliganin mallitti tällä tavalla eläytyen Milton Ericksonia: ”Olin odottanut, että Ericksonin sisäinen tila olisi täynnä nopeata, kirkasta ajattelua, ikään kuin ’lännen nopein ase’. Hämmästyksekseni siellä oli täysin hiljaista, ei minkäänlaista sisäistä dialogia. Kun sitten avasin silmäni, ymmärsin, että kaikki olivat jo syvässä transsissa. Ketään ei tarvinnut hypnotisoida. Tarvitsi vain puhua suoraan tälle kunkin transsipuolelle, joka oli jo aktiivinen ja täysin mukana.”
Myöhemmin Gilligan pääsi haastattelemaan Ericksonia. Hän kysyi näkikö Erickson kuvia työskennellessään asiakkaan kanssa. ”En”, vastasi Erickson. Entä käytkö sitten sisäistä keskustelua, ”En”, vastasi Erickson. No, sitten sinulla täytyy olla jotain tuntemuksia, hän jatkoi haastatteluaan. ”Ei ole”, vastasi Erickson. Mutta mitä sinä sitten teet, ihmatteli Gilligan. ”En tiedä”, vastasi Erickson.
Sitten Erickson jatkoi: ”Tiedän vain, että minulla on ei-tietoinen minä ja heillä on ei-tietoinen minä, ja että istumme samassa huoneessa yhdessä. Transsia ei yksinkertaisesti voi välttää. En tiedä kuinka se tapahtuu, koska se tapahtuu enkä miten se tapahtuu, olen vain kiinnostunut siitä, kuinka, koska ja miten se tapahtuu nyt. Tiedän, että tämä kuulostaa naurettavalta, mutta tämä toimii.”
Gillligan harjoitteli ahkerasti Erickson -samaistumistaan ja lopuksi pääsi suoraan siihen vain ottamalla erickson-maisen asennon ja sulkemalla silmänsä. Gilligan huomasi että kunkin ’minä’ on pitkälti samanlainen ’transsi’ kuin joksikin toiseksi ihmiseksi samaistuminen, että ”Milton transsi” ei juuri eronnut ”Steve transsista”, molemmat olivat valintoja asennossa, toiminnassa ja ajattelutavassa. Jos on koko elämänsä ”Steve transsissa”, sitä ei huomaa. Vasta kun muuttuu joksikin toiseksi, voi siihen verraten huomata lähtökohta-transsinkin. Se oman minä transsi on usein aika mielivaltainen kokoelma asentoja ja käsityksiä. Kun Maija pyysi, että hänet hypnotisoidaan laihduttamaan, vastasi valmentaja: ”Riittää kun poistut tuosta syömis-transsistasi.”
Koulutuksissa olen itse usein huomannut, että ”minulla on ei-tietoinen mieli, ja jokaisella tässä ryhmässä on ei-tietoinen mieli, ja ne työskentelevät jo joka tapauksessa yhdessä, minun heidän kanssaan ja heidän keskenään, ja minä siirryn kokonaan sinne, se kannattelee minua ja heitä ja tämän ryhmän yhteinen ei-tietoinen mieli tietää kyllä mitä seuraavaksi tehdään ja kertoo sen minun ei-tietoiselle mielelleni.” Tai kuten olen Trainer koulutuksissa sanonut: ryhmä ohjaa kouluttajaa. Tai vielä yhdellä tavalla: aivot eivät ajattele, vaan tilanne, siis tässä tapauksessa ryhmä.
Muistetaan myös kuinka don Juan opetti Carlos Castanedalle ”maailman pysäyttämistä”. Meidän maailmamme (se ’transsi’, missä olemme, minulla esim. ”Veli-Matti” -transsi ja meillä kaikilla omanlaisensa ”NLP” -transsi, jne) on olemassa sisäisenä dialogina. Kun sisäisen dialogin lopettaa, pääsee tuohon Gilliganin kuvaamaan ericksonilaiseen hiljaiseen, sisällyksettömään ’no content’ -tilaan. Judith de Lozier kuvaa ’mallittamistranssia’ näin: henkilö siirtyy tarkan näön alueelta perifeeriseen näkemiseen, lopettaa sisäisen puheensa ja rentoutuu. Tässä tilassa mallittamalla omaksuminen on kokonaisvaltaista: mallitettava asia tulee kokonaisena kehoon (hermostoon).
Mistä tällainen kokonaisvaltainen samautumismallitus tuli NLP:hen? Richard Bandler nauhoitti ja kirjoitti auki 1970-luvun alussa Virginia Satirin Kanadassa pitämän kuukauden pituisen koulutuksen. Bandlerilta meni useita kuukausia nauhoitusten puhtaaksikirjoittamiseen. Hän omaksui sinä aikana monia Satirin puhetapoja ja kielimalleja. Hän sanoi, että niin hän oppi musiikkiakin: hän kuunteli ihailemansa artistin musiikkia uudelleen uudelleen niin kauan, että pystyi itse tekemään saman. Sama kuvio toistui kun Bandler oli mukana editoimassa Fritz Perlsin käsikirjoitusta The Gestalt Therapy Approach ja seuraavaa opetusfilmeihin perustuvaa kirjaa Eye Wittness to Therapy. Taas Bandler vietti päiväkausia kuulokkeet korvillaan filmejä katsoen ja tarkistaen että puhtaaksikirjoitus meni oikein. Tämän jälkeen hän puhui ja käyttäytyi kuin Fritz Perls. ”Saatoin sattumalta kutsua häntä Fritziksi”, kertoo kirjojen kustantaja Spitzer. Näillä opeilla Bandler alkoi pitää Gestalt -ryhmiä opiskelijoille.
Käytetään kaikesta tuosta yllä kuvatusta tässä nyt paremman puutteessa sellaista sanaa kuin ”rauha”. Kun esimerkiksi koutsin asiakastyöskentelyyn laskeutuu koutsin ’rauha’, kaikki alkaa sujua. Kun koutsille tulee kokemusta, hän lakkaa yrittämästä, ei enää erehdy auttamaan eikä hänen enää tarvitse näyttää (edes itselleen). Hän rauhoittuu vain olemaan, hartiat laskevat ehkä vähän alemmas, hän nojaa ehkä vähän taaksepäin, ja asioita alkaa tapahtua. Joskus sitten asiakas tuo ”rauhan” huomaamattaan paikalle, vaikka koutsia vielä hieman jännittää, kuten erään kerran, kun asiakas terapian hiukkasen hankalassa ja jumin tuoksuisessa ilmapiirissä alkoi puhua kissastaan. Ilmapiiri muuttui ja terapeutti saattoi myöhemmin toisenkin kerran käyttää kissaa keinona päästä ”rauhaan”.
Täällä analysointi loppuu, yrittäminen loppuu ja niiden sjaan tulee hyväksyminen tai salliminen. Esiin pääsee toisenlainen mindset, jolle on annettu lukuisia nimiä: intuitio, ’tietoisuus’ eli tässä ja nyt oleminen tai vain ’oleminen’, ericksonilaisittain ’transsi’ eli prosessointi jossa on siirrytty ’alitajuiselle’ tasolle. Urheilijalle tämä on flowta, taiteilijalle käynnistynyttä luovuutta ja koutsi huomaa puhuvansa jollakin toisella suulla ja ihmettelee sanomaansa. Tekeminen muuttuu tapahtumiseksi.
Mistä tämä ’olemisen rauha’ on tuttu sinulle? Milloin sinä olet siellä? Keneksi sinä voisit eläytyä löytääksesi tuon tutun asian taas kerran uudestaan?