Moderni kokemus

”Pysähdytään, käännytään kohti ja jäädään paikalle.”

– Kuka Tahansa

Kirjassa on kuvattu, kuinka keskiluokan elämään vaikuttaa kokemuksellisella tasolla kaksi ratkeamatonta perusjännitettä.

Ensiksikin meille luvataan, että elämässä kaikki on mahdollista, mutta samalla me saamme ottaa kaiken vastuun onnistumisesta: kaikki on viime kädessä meistä itsestämme kiinni. Jotkut innostuvat, onnistuvat, innovoivat ja elävät pienessä maniassa, toiset eivät pääse kunnolla mukaan, luovuttavat ja ehkä vaipuvat kansantautiin masennukseen (puoli miljoonaa mielialalääkkeiden käyttäjää), ja kolmannet huojuvat puolelta toiselle, innostuksesta uupumiseen, epätoivosta toivoon (muotidiagnoosi ‘kaksisuuntainen’). Tämä jännite kattaa elämän keskeiset alueet, työn ja parisuhteen, siksi siitä ei hevin pääse irti. Kukin oma onnistuminen on vain sen hetken asia, ‘prekaari’, ja sama jännite aukeaa eteen jokaisessa uudessa tilanteessa, niin kotona kuin työssäkin. Keinona täällä on henkilökohtainen kasvu, josta tulee kaiken muun lisäksi vielä yksi uusi elämän alue, josta keskiluokkaisen on huolehdittava.

Toinen perusjännite liittyy siihen, että keskiluokkaisella ei ole enää säätyä, kiltaa, luokkaa tai muuta vakaata sosiaalista alustaa, vaan hän on vapaa ja irrallaan, eikä oikein kuulu mihinkään. Tämäkin jännite on ratkeamaton, ja muodoltaan päättymätön ketju uusia ryhmiä, projekteja, muoteja, trendejä, koulutuksia, työkuvioita, ammatteja ja niin edelleen. Mikään näistä ei ole pysyvä, mihinkään ei voi jäädä, mikään ei kestä, mikään ei tuo elämään vakautta.

Kun nämä perusjännitteet sijoitetaan yksittäiseen ihmiseen ja psykologisoidaan selittämällä kaikki niihin kuuluva psykologisesti, yksilön kokemuksina ja valintoina, syntyy moderni kokemus.

Entä miten me näissä jännitteissä elämme yhteisöllisyyttämme? Ensimmäisen jännitteen osalta on mahdollista löytää yhteistyökumppaneita ja kollegoita, mutta yhteisyys jää yleensä ‘heikoksi’, siis hetkelliseksi ja paikalliseksi, kuten kirjan kolmannessa luvussa kuvataan.

Toisen jännitteen irrallisuutta, johonkin kuulumisen prekaarisuutta, on joskus kuvattu termillä ‘sosiaalinen atomisaatio’. Kukin elää omassa maailmassaan, näkee asiat omasta näkökulmastaan ja kertoo omaa totuuttaan. Runoilija viittaa siihen näin:

”Me kierretään toisiamme
Niin kuin taivaan kappaleet
Yhtä ylpeinä, yhtä yksin
Ympärillämme ikuinen yö”

Tuomari Nurmio