Kysymällä johtaminen
Kysyminen on nostettu perinteisen määräämisen ja neuvomisen sijaan keskeiseksi ohjauksen, kehittämisen ja esimiestyön muodoksi. Liian nopeat vastaukset sulkevat ajattelun, jähmettävät prosessin. Kysyminen voi avata sen uudestaan. Niin kuin Juhani Vähämäki kirjoitti, valmis ei kiinnosta enää ketään.
Mallitin hyviä tuotantopäälliköitä, tehdassalin pomoja. Tehdassalissa työskentelee 200 – 250 työntekijää, 50 – 70 toimihenkilöä, se on yksi osa tuotantoketjua, sillä on lukuisia alihankkijoita ja alihankkijoiden alihankkijoita. Yksi päätulos oli, että kyse on ’management by questioning’, kysymällä johtamisesta.
Tuotantopäälliköt sanoivat, että kysyminen aktivoi henkilöä, saa hänet ajattelemaan. Kysyminen osallistaa ja sitouttaa. Kysyminen on arvostamista. Kysymällä saa tietoa, hyviä ideoita ja ratkaisuja. ”Kun kysyy ensin, saa vastalahjaksi kuuntelua”, tuotantopäällikön ajatuksia kuunnellaan paremmin, kun hän on ensin kysynyt.
”Kyselen muilta, mitä mieltä he ovat. Tämä vie tietysti aikaa, mutta tavoitteeni on, että alkaisimme kaikki ajatella hiljalleen samaan suuntaan.” ”Kysyn paljon: Enemmän kysymällä kuin suoraan kommentoimalla, väittämällä. Esim. ’Onko tämä linjassa sen kanssa mitä on sovittu?'””Johdan paljon asioita kysymällä. Kun ei kysy, mitään ei tapahdu, kun kysyy, alkaa usein tapahtua. Joskus kysyn samasta asiasta kolmekin kertaa. Jos joutuu määräämään, se voi vaikeuttaa asian eteenpäin menoa (vaikka joissain asioissa määrääminen on hyvä asia).”
Kysymys on vastaus
Kysyminen voi myös olla ohjailun ja manipulaation yksi muoto. Milloin siis kysyä, ja miten? Johan Silen sanoo, että siihen saakka kun kysytään, olemme sekä-että, ’sekoitettuja tiloja’, mahdollisuuskimppuja. Samoin on luonto. Kun kysyy luonnolta jotain, se vastaa kaikilla eri tavoilla samaan aikaan. Mutta riippuen kysymisemme tavasta (esim. mittalaitteesta), vain yksi vastaus valikoituu meille. Ehkä tästä syystä taolainen viisaus sanoo: Une sage a aucun idée, viisaalla ei ole vielä mitään ajatusta, hän ei ole vielä vastannut, hän pitää vielä kaikkea auki. Kun valinta on tehty siitä mitä kysyy tai kuinka vastaa, asiat sulkeutuvat. Se on kuin alkuräjähdys: maailma lähti menemään tiettyyn suuntaan, jotain saatiin, kaikki muu menetettiin.
Joskus tästä saa kiinni arjessakin. Kun joku kysyy, oliko loma hyvä, voi huomata että kysymykseen voisi vastata ihan kaikilla tavoilla: loma oli sekä hyvä että huono, sekä kiinnostava että pitkästyttävä, sekä piristävä että uuvuttava jne. Jos valitsee jonkun vastauksen liian nopeasti, menettää muut. Ne löytyvät vasta ehkä hyvässä keskustelussa tai jossakin NLP harjoituksessa.
Usein kysymys on jo vastaus. Yleensä ei voi kysyä, jollei tiedä vastausta. Tai toisinpäin: sellaisesta mitä ei tiedä, ei voi kysyä. Tämä näkyy siinä, kun joku kysyy neuvoa eikä kuitenkaan noudata sitä. Juju ei olekaan vastauksessa, vaan siinä miltä se tuntuu. Oikea vastaus on sisällä itsessä, sen huomaa, kun havainnoi reaktiotaan saamaansa neuvoon. Siksi Totte Vadén vastasi työnohjattavansa kysymykseen (”Miten minä oikein löydän paikkani uudessa työpaikassa?”): ”Miten haluaisit, että vastaan tähän?” Näin kysyttynä kysyjä tiesi itse vastauksen.
Milloin kysyä?
Niin kauan kuin ei kysy, kaikki on vielä auki. Mutta jos ei kysy mitään, ei saa vastauksia. Kun kysyy, pakottaa vastauksen ja rajaa. Jos kysyy liian aikaisin, sulkee asian liian aikaisin. Jos kysyy liian myöhään, mahdollisuus ehkä meni jo. Miten siis kysyä, milloin on oikea hetki kysyä? Oikea hetki on sellainen, jolloin tulee jokin uusi, yllättävä vastaus. Hyvä kysymys on sellainen, johon ei ole vastausta.
Kun sitten kysyy, sopivalla tai sopimattomalla hetkellä, maisema muuttuu ja tarvitaan kokonaan uudet kysymykset.
Coaching innostuksessa voi nykyisin käydä niin, että kysytään liikaa. Kysymisessä kannattaa kysyä itseltään: miksi kysyn nyt tätä, haenko tiettyä vastausta, olenko epävarma, seuraanko jotain mallia, suoritanko jotain menetelmä?
Mitä kysyä kun ei tiedä mitä ei tiedä
Kysymys kuuluu nyt: mitä kysyä silloin kuin ei tiedä, mitä ei tiedä? Jos en tiedä mitä etsin tai mitä pitäisi tapahtua, jokainen kysymys vain välittää omia ennakkoajatuksiani. Jos jätetään määräykset ja ohjeet taakse, mitä muuta voi tehdä kuin kysyä? Olla läsnä, havainnoida, ihmetellä, odottaa oman intuition ehdotuksia.
Sari Tarvonen kertoi: ”Varon kysymästä yhtään mitään, koska sillä voi tehdä jonkun mallin. Hitaus on hyödyllistä. Se joka puhuu viimeksi ja malttaa odottaa, voi tuottaa kaikista hyödyllisimmän uuden näkökulman. Tämä on paljolti kaaoksen kestämistä. Kaaos tarkoittaa sitä, että minulla on kaikki prosessit auki samaan aikaan, mutta asioilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa eikä asioita voi ennustaa. Jos täytyy kysyä, niin miten? Joskus hyvä kysymys on ’missäs me nyt ollaan’. Huipputiimit antavat asioiden olla auki ka-a-a-u-u-u-a-a-n: entäs jos, voisiko tällainen olla mahdollista?” Tätä seuraa sitten kokeilu, tai oikeastaan malttaminen on jo kokeilua ja kokeilu malttamista.
Johan Silen sanoo, että luonto tekee kaiken rinnakkain (kaikki vaihtoehdot). Jos se etsii vastausta, se käy läpi kaikki kysymykset automaattisesti. Se seuloo sieltä vastauksen. Se ohittaa lineaarisen kysyn -vastaan kuvion tai ketjun. Luovuus on sitä, että tuotetaan kaikki vaihtoehdot rinnakkain. Vastaus tai valinta tulee sitten itsestään, sitä ei tarvitse enää kysyä. Niinpä kvanttimorsian (luonto) testaa kaikki sulhaskandidaatit yhtä aikaa, ei perättäin niinkuin klassinen morsio.